sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Koirahauskaa x)

Tämän tekstin olen kopioinut eräästä kirjasta, jonka sain joskus 8.v-10.v en muista tarkalleen, mutta kirja on sekoitus faktaa ja koirahuumoria. Sen pidemmittä puheitta aloitan:

Koiranäyttelyn hurmaa

Ihanteellinen koiranesittelijä

Yleisvaikutelma

Ihanteellinen koiranäyttelytaluttelija käyttäytyy kuin seurakoira, on ominaisuuksiltaan kuin jahtikoira, päättäväinen kuin terrieri, ulkonäöltään kuin sylikoira ja joustava kuin sekarotuinen koira.

Pää

Kaikenmuotoiset päät ovat sallittuja, mutta pään pitää olla pystyssä ja sen sisällä tulee olla tietokone, joka hetkessä arvio tuomarin.

Silmät

Hieman kierot silmät ovat parhaimmat. Toinen silmä kohdistuu koiraan toinen tuomariin.

Suu

Vapaavalintainen, mutta valmis ja nopeasti haukkumaan tuomarin ja keksimään selityksiä huonoon menestykseen.

Kädet

Lihaksikkaat, jotta niillä jaksaa kantaa häkit,kassit,pöydän ja koirat/koiran.

Selkä

Suurirotuisten esittäjällä pitää selän olla vahva, pienikokoisten rotujen esittäjällä rittää, kun selkä on taipuisa.

Jalat

Pitää jaksaa seisoa ja kävellä paljon.

Väri

Melkein kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat sallittuja. Kateudenvihreä ja raivonpunainen voivat kuitenkin johtaa näyttelystä diskaamiseen.

Näyttelyohjeita koiralle

Koiranäyttelyn ensisijaisena tarkoituksena on kyetä mahdollisimman lyhyessä ajassa näyttämään mahdollisimman paljon, mitään salaamatta.

Kehään mennessäsi sinun ei pidä kiinnittää mitään huomiota narun jatkeena kulkevaan ihmiseen. Hän on mukanasi vain henkisenä tukena eikä saa mitenkään häiritä sinun suoritustasi.

Ota heti ensinmmäiseksi yliote kanssakilpailijoistasi pitämällä huoli siitä, ettei kukaan niistä hauku kovempaa kuin sinä.

Kun tuomari kutsuu sinut arvosteltavaksi, älä ryntää oikopäätä hänen luokseen vaan luimistele hetki riittävän kaukana hänestä, jotta hän näkee sinulla olevan harkintakykyä ja omaa tahtoa.

Jos tuomari joutuu puoliväkisin aukaisemaan suusi nähdäksesi hampaasi, voi olla, että pelisi on pelattu. Ole siis kiltti ja irvistä niin, että viimeisetkin poskihampaat näkyvät. Voit samalla murista selvällä ja kuuluvalla äänellä.

Kun tuomari käskee sinun juosta kehässä edestakaisin, hän haluaa tietysti nähdä kaikki askelkuviosi steppauksesta kenguruhyppyihin.

Kun tuomari katsoo sinua pöytänsä takaa, et saa pitkästyttää häntä. Liikehdi koko ajan vapautuneesti ja keksi monta jännittävää temppua, jotta tuomarisi mielenkiinto säilyy.

On erittäin huomaavaista antaa jossakin vaiheessa tuomarille pissa-ja kakkanäyte.

Kun tuomari selittää esittelijällesi arviointiperusteitaan, niitä ei ole tarkoitettu ihmiselle vaan sinulle. Muista kertoa innokkaalla haukunalla, että olet ymmärtänyt asian ja lupaat korjata virheesi ensitilassa.

Lopuksi voit napata arvostelulipun ja värilliset muovinauhat kehätoimitsijalta. Nehän ovat tarkoitettu sinulle ja voit tehdä niillä ihan mitä lystäät.


Tuollainen stoori sitten. Veikkaanpa, että kirjoittelen tästä kirjasta vielä joskus lisääkin juttuja, sen verran hauskoja jotkut näistä ovat. Mutta vielä lukuvinkkinä tähän loppuun siis Hauvahauskaa toimittanut Pirkko-Liisa Perttula ja kuvittanut Harri Pakkarinen.

tällänen kirja siis ^^

torstai 25. lokakuuta 2012

Pentutehtailua ja treeniä

Siis mihin tämä koiramaailma on menossa? Rodut menevät pilalle ylijalostuksesta ja liikapennutuksesta. E/E-lonkkaisia ja 3/3kyynärisiä koiria pennutetaan ja silti ostajille vakuutellaan, että juu juu on A/A lonkat ja 0/0 kyynärät. Mistä sitä oikeasti saa tietää jos ei ise katso? Tottakai on myös niitä rehellisiä kasvattajia, jotka kertovat totuuden koiristaan ostajille, mutta noita muita ^^

seropin E/E lonkat
(c) yliopistollinen eläinsairaala
    

Seropia haluaville sanotaan aina, että "ota rescue koira", koska maailma on seropeja pullolaan ei niitä enenpää tarvita. No jaa.. onhan maailma rotupejakin pullolaan, mutta kuka niistä valittaa? Toisin sanoen maailma on koira pullollaan ja mistäköhän se johtuu? Kenenköhän vika se on? No tällein yleisesti, jos omistajat eivät ostaisi koiria niin tuskin sitten pennutettaisiin koiria niin paljon ja tiheään tahtiin. Jos ei ole kysyntää ei ole tuotantoakaan! Elikkäs minun mielestäni vika on meissä ostajissa. Jos haluua, että koirakasvatusta viedään parempaan suntaan niin älkää sitten helvetti ostako niiltä pentutehtailijoilta, jotka pennuttavat koiransa loppuun E/E lonkilla ja 3/3 kyynärillään. Niin yksinkertaista se on!

sakemanni näyttelylinja
afgaani
Haluan ottaa tähän nyt esimerkiksi saksanpaimenkoiran. Rotu on pilattu melkein kokonaan tehtailulla ja ylijalostuksella, miksi? No koska kysyntää on. Enkä yhtään ihmettele, rotuna aivan ihana. Harmi vain, että tehtailun takia nämä huonot lonkat ja kyynärät ovat lisääntyneet muine sairauksineen ja ongelmakäytös lisääntynyt. Tottakai ongelmakäytös voi johtua jostain muustakin, mutta pysytään asiassa se voi myös periytyä! Se on tutkitusti todistettu. Tämä kyseinen rotu on myös jakautunut niihin näyttis, käyttis linjoihin :P Minkä kaikki koiraihmiset varmasti tiesivät... Siis kuvitelkaa ihmiset afgaani on ollut olemassa n.1000.v ja sakemanni vain n.200.v (päälle) mutta silti sakemanni rotuna on jo saatu lähespilattua, kun taas afgaani on säilynyt nuo vuodet oikein mukavasti. Toki on niitäkin sakemanni kasvattajia jotka ajattelevat rodun parasta käyttökoiran, mutta on myös niitä saamarin pentutehtailijoita!



taas sama vanhan kuva
(c) julia
Vielä seropeista. Mun meielstä seropit on ihan yhtä hyviä koiria, kun rotupitkin. Ainoa harmi on että niillä ei ole samoja harrastus mahdollisuuksi kun rotupeilla mikä on sortoa, mutta jos saisin ottaisin kyllä Iitun ihan omaksi! Rescue koirista taas... Mun mielestä kyllä kannattaa edes kokeilla rescue koiraa joskus, sillä kyllä niillekin täytyy mahdollisuus antaa, mutta en sano niistä enenpää.

UNOHDIN TÄSTÄ AIVAN VARMASTI JOTAIN TÄRKEÄÄ AIHEESEEN LIITTYEN, MUTTA KAI TUOSTA NYT JOTAIN SAA IRTI?

Lopppuun vielä pari linkkiä, jotka kannattaa lukea!

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN19451/07&R=166.2

http://yumbones.nettisivu.org/spu-yumbo-vd-fasanerie/

http://hurttateam.blogspot.fi/2012/08/me-kaikki-tiedamme-sen-eiko.html

http://www.rekkurescue.com/

^^ Nuo siis kannattaa lukea ;)


Sitten vielä muuta:

Tänään treenailtiin Iitun kanssa. Hain Iitun koulun jälkeen 14-> ja sitten lähettiin Iitun kanssa käymään Julialla ja Kirpulla sekä totta kai Pojulla <3 Siellä viärähtikin sitten tovi x) Mutta lähdettiin sitten sieltä treenailleen lähikentälle... Iitu meni upeasti (niin kuin aina) se on kyllä super. Kirppukin yritti ja musta meni hyvin, vaikka vähän laiska ravi sillä oli :( Mut hienosti seiso! Saattaapa pärjätäkkin mätseissä. Poju nyt oli Poju mä vein sitä ja Julia vei Kirppuu ja Iiituu siis matkalla kentälle. Tuli koiria vastaan ja Poju tapansa mukaan räyhäs, mutta sain pideltyä sitä :0 Olin ihan äimänä, koska sillä ei ollu ees kurkkaria! Hyvä minä. Handlaankin Pojun tuolla Turtolan mätseissä ;) Mutta juu treenailtiin mätseihin ja sitten mentiin takas Julialle. Sieltä me sitten Iitun kanssa lähettiin ja reipas Julia lähti meitä Kirpun kanssa saattaamaan! Kiitos! <3 Mutta siis ensiviikonloppuna mätsei ja minä ja Julia ollaan suunniteltu Halloween "bileitä" laitan teille suunnitelmaa, vaikka huomenna tai vielä tänään katotaan olen laiska...
 Mutta juu... Lopetan tähän tuli jo nyt niin pitkä postaus :D

tiistai 23. lokakuuta 2012

Mun prinsessat!



Iitu
-5.v
-x.rotu (kultianennoutaja,karjalankarhukoira ja bordercollie)

Tärkeintä tässä maailmassa mulle on ruoka, nameista kulinarismiin. Tärkein ihminen mulle on no hävettää myöntää, mutta Kaisla lisäksi Jenna ja Kaislan mamma on kivoja. Ne antaa parempaa ruokaa ja enemmän nameja, kun Kaisla! Tyhmintä tässä maailmassa on nälänhätä, mä koen sitä usein, kun saan vaan kaks kertaa vuorokaudes ruokaa! Älytön juttu mitä mulle on tapahtunu on se kun mä olin Jenna,Julian ja Lucyn kanssa suolikolla ja sit mä haistoin makkaran ja lähin joukseen. Mä löysin kaks miestä ja ne paisto kerttis grillillä makkaraa, mutta ei antanu mulle, vaikka kuinka kerjäsin. No mä päätin olla oma aloitteinen ja katoin niiden kassin ja sit Jenna ehti paikalle ja vetäs mut sieltä pois. No ei siellä kassissa ollu kun sinappia ja kaljaa :P Ois sekin mulle kyllä kelvannut! Mä yritin samaa takasin tulo matkalla, mutta ne miehet oli jo lähteny :,( Surkeeta! Kamalinta mitä mulle vois tapahtua ois että namit loppuis tästä synkästä maailmasta! Se ois niin hirveetä, että tekisin ihan varmasti itsarin! Olin ylpeä sinä hetkenä, kun meikä oli PUN 1 BIS 3 ja vielä JH 3! No ainut ongelma oli, että namit loppu, mutta Jenna oli kyllä niin naantalin aurinko että. Oli sekin ihan kiva, mutta kun päästiin Julialle sain PALJON namei ja luun <3 nam. Jos jotain muuttaisin tässä maailmassa niin pyytäisin eläinlääkäriltä liikuntakiellon ja kasan nameja, sekä asuisin maalla jossain missä ois paljon hirvii jotka joku vois mulle käydä metsästämässä. Vielä edessäni on paljon nameja ja ruokaa unohtamatta niitä mätsäreitä mihin Jenna mut vielä raahaa... Ja sit vielä mölleiki :P voi voi... miten mä jaksan? Tässä kertoessa tuli karmee nälkä joten meikä lähtee nyt kerjäämään!
(c) julia
meikän kuva <3 mä oon kaunis ;)



Wilma
-6kk
-tanskalais ruotsalainen pihakoira (en oo seropi se ON rotu)

Tärkeintä mulle tässä maailmassa on kamut. Niitä en vaihtais mistään hinnasta! Tärkein ihminen mulle on tottakai Minna. Jenna ois ihan kiva, jos se ei koko ajan ois viemässä mua pihalle ja yrittäis vääntää musta jtn toko koiraa :P Vaikka oon pihakoira ei se tarkota et mun täytyis koko ajan olla pihalle hinkumassa ei mun kamutkaan oo! Tyhmintä tässä maailmassa on se että joku älykääpiö on keksiny et pentui pitäis kouluttaa... Älytön juttu mitä mulle on tapahtunu on ei mulle oo mitään älytöntä taphatunu otan iizisti! Mut kyl kamujen kaa on kiva aina koiriksesta karata ;)... Kamalinta mitä mulle vois tapahtua on ei mulle mitään pahaa tapahdu kun otan iizisti, mutta neljän tunnin lenkki Jennan hihnakouluts innon kanssa on aika kamalaa! Olin ylpeä sinä hetkenä, kun Minna sano, että musta ei tuu mitään näyttely koiraa kun häntä on vähän kippuralla. Kiitoa häntä kulta, vaikka Jenna yrittää mut kyllä mätsäreihin raahata :P... Jos jotain muuttaisin tässä maailmassa niin vaihtaisin pihakoiran sisäkoiraksi ja kieltäisin, että meitä "pihakoiria" ei saa viedä ulos! Vielä edessäni on koko elämäni? Paerit pennut olenhan sijoituskoira ja varmaankin niitä mätsejä ja koulutusta :P Otan iizisti ja katon mitä elämä tuo tullessaan ;D

ei ole Wilma, mutta saman näkönen suurin piirtein ainakin väritys!




Tälläset prinsessat sitten... Älkää kukaan ihmetelkö miks tein toisen postusken tää oli valmis ja eilen mutta unohin julkasta :P

Tulossa!

Moro (taas)! Nyt jotkut jotka lukevat tätä ihmettelevät, että täh kolma postausta päivässä!? En halua laittaa kaikkea yhteen jotka eivät edes liity samaan otsikkoon ja sitä paitsi tämä on perjaatteessa vasta toinen jos luette edellisen postuskeni niin tiedätte! Mutta asiaan...


Mätsäreitä tulossa jälleen...

-3.11.2012 (ensi viikon lauantaina) olisi Ylöjärvellä mätsit ja sinne olisin menossa Iitun kanssa. JH:seen ja isoihin aikusiin... Mennään siis jos kyyti ja laina varmistuvat (koiralaina). Mukana olisi myös Kirppu (ekat mätsit) ja of course Julia. Kirppu aikoo osallistua namin syönti kisaan ja pennut alle 8kk, sekä JH:seen... linkki: http://www.koirat.com/tapahtumat/_pyhainpaivan_match_show__22137


-4.11.2012 (ensi viikon sunnuntaina) olisi Turtolassa mätsin ja sinne myös Iitun kanssa, jos koiralaina varmistuu.  X-rotusiin siellä. Mukana taas kerran Kirppu&Julia. Ja he aikovat jos en väärin muista osallistua isot pennut alle 1.v. Ja täällä tosiaan pennuilla oma bis-kehä. Iitu ja Kirppu voivat siis molemmat olla BIS1! x) Tuskin nyt sentään, mutta ei sitä koskaan tiedä... http://www.koirat.com/tapahtumat/hurrrja_halloween_match_show_22246

-18.11.2012 (kahden viikon pästä sunnuntaina) olisi Orivedellä mätsit. Ja mennään jos kyyti ja koira saadaan elikkäs Iitu tänne myös. Ja jos päästään niin sitten isoihin aikuisiin. Ja mukana tottakai (taas) Kirppu&Julia :P..... http://www.koirat.com/tapahtumat/match_show_22249


-6.12.2012 (joulukuussa vasta sis.torstaina) olisi mätsit Ylöjärvellä itsenäisyyspäivänä. Hyvin epätodennäköistä, että mennään mutta eihän sitä koskaan tiedä. Iiitu siis taas mukana ja toden näköisesti Julia&Kirppu ja jos mennään niin Iitu tottakai JH:seen ja isoihin aikuisiin http://www.koirat.com/tapahtumat/_juhla_match_show__22138

-6.12.2012 (saman päivänä siis kun edellinen) olisi mätsit Sääksjärvellä. Tänne mennään todennäköisesti mielummin Iitun kanssa, jos päästään niin x-rotuisiin oltaisiin menossa mukana varmaankin Julia&Kirppu. Mutta kumpikaan näistä joulukuun ei ole varma! http://www.koirat.com/tapahtumat/match_show_22350

Sitten mätsit loppuvatkin kuin seinään :0 No jaa... jospa niitä tulisi? En tiedä, mutta se on varmaa että minä ja Iitu yritetään parhaamme kaikissa missä mennään ja te kuulette kyllä miten meillä on mennyt ;)

Muuta:

-Ylihuomenna mätsäri treeniä Iitun kanssa... mukana varmaan myös Kaisla&Frodo


++ siis mä ja Iitu mentäisiin varmasti Julialle&Kirpulle viikonlopuksi siis ensi viikolla jos ne miejät huolii <3 x)

maanantai 22. lokakuuta 2012

Sellanen syysloma sitten...

Elikkäs tämä minun syyslomani ei taaskaan jotenkin kummasti mennyt niinkuin piti :P
Äiti ei suostunut Iitun, kun se on kipeenä niin ei yhtään ylimäärästä, mutta oikein onnistunut syysloma kuitenkin... (kaikesta huolimatta, mutta alotan.)

Tiistai: Vapaus koitti tasan klo:12.45 (jep päästiin vartti aikasempaa!) Tietysti kaikki olivat ihan, että JEE! Minä lähdin suoraan kotiin, sillä piti vahtimaan "ihanaa" pikkusiskoani (9kk) Adaa... Voi voi minua. No siinä klo:15 lähdin viemään ihanaa Wilmaa... Olin nimittäin maanantaina käynyt 19 aikaan tapaamassa Wilmaa ja sen omistajaa Minnaa ja olin saanut niiden avaimet, että voisin sitten Wilmaa viedä. No vein Wilmaa ja meillä meni ihan kivasti. Lukuun ottamatta sitä, että vasta aloittelemme hihna käytöstä! Mutta juu kivasti meni...



sport dog parkilta olimme juuri tuolla best in areenalla ;)
Keskiviikkona: Ensin vein kahden aikaan Wilmaa ja kävimme Härmälän saaressä, sekä taas hihnakäytöstä ;P Sen jälkeen juttelimme Julian kanssa ja sovimme, että menisimme agilityhallille jos aika saataisiin. Minä ja Iitu menisimme myös Julialle ja Kirpulle yöksi, mutta sitten Kaisla sanoikin, että yöksi Iitu ei voi tulla, mutta hallille sen voi mukaan ottaa... Menimme siis sport dog parkille, joka on Ideaparkin takana ja saimme sieltä ajaksi 17-18 voin vielä tähän linkata sen... http://www.sportdogpark.fi/  Meillä meni Iiitun kanssa oikein mukavasti ottaen huomioon, että olimme siellä ekaa kertaa molemmat :)... Iitu kyllä pelkäsi lautaa ja A-este ei aluksi onnistunut, mutta kiitokset Julialle avusta A-esteellä ja myös kovasta yrityksestä laudalla! Putkistakin Iitua sai välillä huudella x) Mutta agility ei taida olla Iitun laji... Yasso-pappa oli Julialla mukana ja sehän onkin sellanen konkari, että minä ja Iitu oltiin ihan kateellisia... (Katotaan jos saisin Julialta, vaikka Iitun videon pummattua x)....) Mutta näin meillä... Hallin jälkeen veimme Iitun kotiin ja sitten menini Julialle yöksi... Kivaa oli nukuttiin kellarissa <3... Kiitokset Julian isälle kyydeistä!


Torstaina:Vein Wilmaa kaksi kertaa.. 12 aikaan ja 16 aikaan... Molempina kertoina meni kivasti ja treenailtiin hihnakäytöstä+ paria temppua ;)...


Perjantaina: Vein Wilmaa kerran 12 aikaan ja meillä oli tosi kivaa <3 Kävimme Härmälän saaressa ja Wilma oli nätisti myös kun harjoittelimme tokon alkeita! Mätsäreihinkin haluan tuon kanssa joskus käydä pyörähtämässä!

Launtaina: Ei ollut juuri mitään tekemistä joten siitä ei ole juurikaan kirjoitettavaa :P

Sunnuntaina: Kävin vielä moikkaamassa Minnaa ja Wilmaa 17 aikaan, kun ne tulivat pihakoira miitistä ja oli tarkoitus näyttää miten miellä Wilman kanssa sujuu, mutta Wilma oli niin väsy ettei me sitten näytetty. Juteltiin myös yleisesti mm. mätsäreistä ja Minna sano että voin kyllä joku kerta sen kanssa käydä kokielemassa! (Kuvia Wilmasta laitan, kun Minna lähettää sähköpostiin!)


Tällänen mun  syyslomani sitten oli... Kiitos jos jaksoitte lukea!

kaikki lomat on kivoja.... ;)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Huonoja uutisia :(

Elikkäs otsikko kertookin taas kaiken. Ticosta tuli huonja uutisia...

Laitan Marin (ticon nykyisen omistajan) viestin tähän ihan kokonaan lyhentämättömänä...

Helmin synnytys ei mennyt ihan putkeen. Se sai 10.10. Kaksi poikaa: Ossin ja Vilhon. Ossi syntyi yöllä kotona ja Vilho syntyi aamulla eläinsairaalassa. Aamulla selvisi, että pontevalla Ossilla on kitalakihalkio. Sillä ei ollut elämisen mahdollisuuksia. Vilho syntyi vahvana ja eloisana. Mainio vesseli. Helmille tuli komplikaatioita ja se joutui jäämään sairaalaan. On kotona nyt tarkkailussa. Nukun koirien kanssa ja valvon kumpaakin yöt ja päivät. Vilhosta tulee kai aprikoosi ja Ossista olisi tullut harmaa. Terkkuja meidän eläimiltä ja erityisesti isältä (Ticolta). Terv: Marja

Sellasta siis... Harmitti kun jouduin laittamaan samaan aikaan takaisin onnittelut ja pahoittelut :(  Mutta tämä on hyvä esimerkki siitä, että kaikki ei aina mene niin kuin olisi suunniteltu :,(  Sain tämän viestin siis eilen, mutta olin niin kiireinen, että en eilen kerennyt kirjottamaan mitään...
kuva ei kys. pennusta

maanantai 8. lokakuuta 2012

Ne kirotut aloittelijat

Todella raivostuttavaa, kun jotkut aloittelijat luulee tietävänäs ja osaavansa kaiken liittyen hevosiin. Sit ne miettii et "hei vitsit meni mulla hyvin tänään maaral ja sul meni kans ihan ok soleyl". Voi lol ja sit, kun ne ajattelee tulla neuvoon... -.-" "hei harjaus alotetaan päästä ei kaulalta") Come on... Ehkä vois vaikka tajuta en harjasin jo pään mut ei täytyy sitä kyylätä jokasta liikettä. Ja kun ei ees tiiä mitä hikiviila tarkottaa vaan menee sillä sukimaan :D Voi maara parkaa ku tajus et nyt se on meno, kun eräs alottelija lättäs hikiviilan selkään ja rupes "sukimaan"... Joo juttelin puhelimes just mun kamun Katan kanssa tästä ongelmasta. Ja juu olen itsekkin joskus ollut aloittelija ja en vieläkään tiedä kaikkea hevosista enkä tuu koskaan tietääkkään niin kun en mistään muustakaan :)

Mut juu.. Sit viel yleisesti ollu tänään ihan ...... päivä, kun kukaan ei tajuu eikä ymmärrä mua. Ja sit joidenkin on vielä ihan pakko tahallaan ärsyttää ja kiusata... Ja tää jännetupin tulehus on niin .... kipee! Sit kun viel oli yhen pakko puollustaa sen pilakuvaa niin yes mun sormella oli ihanat oltavat! ;) Voi että... Minä ja minun huoleni. Tuli karsee matkakuume islantiin.. :) Toivon varmaan islanninmatkaa synde lahjaks, kun mun on  niin pakko päästä sinne! Mut joo en jatka enään... ;D
en tunne koko tyyppii mut tällästä googlesta ;)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Elämä on niin epäoikeudenmukaista...

Elikkäs joo otsikko kertoo aika paljon, mutta alotan...

Viikonloppuna mun puolisiskot tuli meille käymään niin kuin joka ikinen joka toinen viikonloppu... Perjantaina ei tapahtunut juuri mitään erikoista, mutta launtaina mentiin sit ideaparkkiin ja ikeaan... Syötiin ikeassa ja siellä oli yllättävän hyvää ruokaa <3.... Sunnuntaina tyypit sitten lähti... Koko viikonlopun ollaan äitin kanssa otettu yhteen... Ja asia mistä otetaan yhteen on mun joululahja toive sakemanni... Äiti ei haluu taloon koiraa, joka on mun mielestä epäoikeudenmukaista, koska mä saisin siitä koirasta tarvittavaa kokemusta tulevaisuutta varten. Mua niin ärsyttää, kun äiti ei ajattele itteään... Mä sentään ajattelen kaikkia! Itseäni se kokemus. Äitiä halpa joulu, kun en taho muuta kun sen luvan. (hommaan kyllä rahotuksen muualtaa ;D) Mun veli ei näkis mua melki koskaan kun oisin vaan pihalla. Ja mun puoliskä tuskin huomasi sitä.. Ja puolsiskoja tuskin haittais päin vastoin ;)... Mutta juu... Jos tää asia musta on kiinni niin mä kyllä saan sen..Täytyy sit varmaan muuttaa kokonaan iskälle, kun iskä on niin reilu ihminen. Toisin kun äiti, joka on tollanen puupää.. No siinä mun vuodatukset...

Oisin lisänny kuvan mut blogger temppuilee... ;P

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Suunniteltu tulevaisuuteni

Älkää vaan kukaan ihmetelkö kaks päivitystä päivässä? Mun on pakko kirjottaa nyt kun on sellanen vimma päällä! Ja juu aihe ON ennen aikanen, mutta muutakaan en tähän hätään keksinyt....

Siis olen vasta 12, kyllä ja suunnittelen tulevaisuuttani pitkälle, kyllä. Mä olen järjestelmällinen ihminen haluun suunnitella kaiken aika lailla etukäteen...

Mutta juu siis näin olen suunnitellut...
1.Menen maaseutaopisto Kannukseen kennellinjalle
(lisätietoa Kannuksen maaseutuopistosta täältä... http://www.kpedu.fi/Yksikko.aspx?l=11&id=132&p1=132 )
2.Kun valmistun sieltä haluan myös ratsastuksen ohjaajaksi, joten käyn jonkun kurssin....

Elikkäs siis.. Kannuksen maasetuopistosta minulle kartoi kaverini, vaikka tiesin siitä kyllä jo koska isäni on käynyt siellä jonkun farmarilinjan :D Mutta juu haluan kennellinjalle, koska aijon tulevaisuudessa kasvattaa sakemanneja ja tuosta saa apua ja voin samalla valmistua ja lukea ylioppilaaksi.. Tuonne kennellinjalle saa lisäksi ottaa oman koiran mukaan ja siellä on myö madollisuus projektikoiraan.. Mutta lukekaa lisätietoja sieltä sivuilta, jonka linkkasin ;)

Tuonne Kannuksen kennellinjalle on kyllä vaikea päästä.. On pääsykokeet mistä voitte lukea lisää sieltä sivulta, koska olen laiska ihminen enkä jaksa tänne niitä selostaa =) Mutta sen verran sanon, että kennellijalle pääsee vuosittain 16-20 opiskelijaa, että aika tiukkaa tekee... Mutta juu uskon kyllä sen verran mahdollisuuksiini, että kyllä sinne mun olis mahdollista päästä.. Perustelen mahdollisuuteni näin: Meijän perheessä on koko mun ikäni ollut koira ja mulla on ollu yks oma koira. Mulla on kokemusta joistakin koiralajeista ei kaikista mutta joistakin. Jos saan vielä sen oman sakunpennun niin mahollisuudet vaan kasvaa. Lisäks mulla on ollu noita hoitkoira viisitoista kappaletta... Että kai mulla jonkunlaiset mahollisuudet on? Mutta tää ei ole vielä ajankohtaista ajattelin vaan huvikseni päivittää :)